keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Ensimmäistä tekstiä kehiin




Mulla olisi niin paljon asiaa, että on tosi vaikeaa saada ajatukset kasaan ja koettaa saada yksi kohtalaisen yhtenäinen teksti aikaiseksi. Tässä blogissa aion kertoilla puolianonyymisti kaikenlaista elämästäni, oivalluksista, ostoksista, saavutuksista, miehistä, ehkä naisistakin, itsetunnosta, meikeistä, haaveista; ylipäätään kaikesta, mitä mun pienen pääni sisällä liikkuu. Jospa joskus onnistuisin kirjoittamaan jonkinlaisia mielipidekirjoituksiakin maailman menosta.

Tänään katsoin Iltalehden sivulta http://www.iltalehti.fi/nettitv/?32314185
ihan kamalan videon sikojen oloista suomalaisilla (!) sikatiloilla. Päätin saman tien, että noin törkeää kohtelua en suostu hyväksymään, ja päätin jättää sian syömisen niille, joilla ei oo moraalia tai tietoa. Kyllä, tuomitsen jokaisen (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), joka näkee kyseisen videon ja jatkaa silti sian syömistä. Itse oon useamman vuoden harkinnut kasvislinjalle siirtymistä, mutta lopullista päätöstä en ennen tätä ole tehnyt, koska olen uskonut, että kauhutarinat tuotantoeläinten oloista on aktivistien ylireagointia. Mut nyt tiedän, et sitä se ei ole.

Hieman pahalla mielellä sikojen puolesta, mutta vähän paremmalla omallatunnolla päätökseni ansiosta, yritän painua pehkuihin ja toivoa, että edes osa sikatiloista tarjoaa sioille pehkut joille nukahtaa.

2 kommenttia:

  1. Olisi mielenkiintoista jossain välissä saada postaus vaikka siitä, että minkä takia päätit luopua vl-uskosta. Asutko vielä vanhempiesi luona? Tietävätkö muut päätöksestäsi, ja jos tietävät, miten suhtautuvat?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Se on niin syvällinen juttu, että siitä tulisi vaikka montakin postausta, mutta kiitos, koitan kirjoittaa aiheesta pian! Asun yksin ja kyllä tietävät. Kerron postauksessa lisää! :)

    VastaaPoista