keskiviikko 30. marraskuuta 2011

I'm getting better!

Tänään kävin seurantakäynnillä psykiartisella lääkärillä. Sain uuden iltalääkkeen, Melatoniinia, edellisen Ketipinorin tilalle. En muista tavanneeni kyseistä lääkäriä aiemmin, mutta hän väitti, että oon muuttunut parempaan suuntaan edellisestä tapaamisesta. Hän ei kuulemma edes keksinyt, mitä mussa on hoidettavaa, niin parempivointinen olen. Terapeuttinikin sanoi viime viikolla, että oon puhjennut kukkaan. Vuoden verran hän on mun ylä- ja alamäkiä seuraillut. Maanantaina kävin viimeisen kerran ruokakurssilla. Myös sen vetäjä huomautti, että oon kuin eri ihminen verrattuna siihen tyttöön, joka muutama kuukausi sitten kurssin aloitti. Oon reipastunut ja päässyt eroon ujoudestani. Lisäksi otan itse kontaktia muihin ihmisiin. On ihan mahtavaa kuulla, että muutkin näkee muutoksen mussa. En voi kun olla iloinen ja tyytyväinen tekemääni työhön. Syömishäiriö voitettu! Ahdistuksesta päästy lähes kokonaan eroon! Masennuskin on parantumaan päin. Nyt olisi sopiva aika ottaa exään ja eroon liittyvät tunteet käsittelyyn.


 
Lestadiolaisuuden taakka vaikuttaa vieläkin jokapäiväiseen elämääni. Siitä ensi kerralla lisää!

5 kommenttia:

  1. Tosi hienoa että menee paremmin! Tää on kyllä tosi mielenkiintonen blogi, tai harvemmin törmää tälläisiin. :D

    Mä itse en ole vl-perheestä mut mulla oli vuoden aikana tosi tosi läheinen vl-ystävä joka autto mut mm. mun syömishäiriön ja masennuksen yli, ja jotenkin mulla on edelleen tosi paha olla kun en usko vl-tapaan. Eli samaistun kyllä jossakin määrin sun kokemuksiin, mutta varmasti on tuhat kertaa rankempaa kun koko perhe ja ystävätkin on suurimmaks osaks vl-uskossa.

    Mutta tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  2. Hei olisi kiva tietää, että mikä sai sinut lähtemään liikkeestä ja mitä mieltä olet vanhoillislestadiolaisuudesta, sen tavoista (hyvät ja huonot puolet) ja kaikkea muuta omia kokemuksia ja miten elämäsi on muuttunut, minkälaista se oli ennen ja jälkeen muutoksen. liian henkilökohtaista ei kuitenkaan tarvitse kertoa jos et halua :))

    VastaaPoista
  3. ootko unohtanut kokonaan postailla? olis tosi kiva tietää lisää liikkeestä ja mikä sai sut eroamaan siitä? oon myös kiinnostunut liikeen tavoista ja haluaisin tietää, miltä tuntu elää niiden mukaan ja miten eroamisen jälkeen niihin alkaa suhtautumaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletan että oot sama henkilö kuin edellisen kommentin postaaja. Kiitos noista toiveista, se helpottaa kirjottamista :) Näistä asioista kirjottaminen on henkisesti aika rankkaa, mut yritän kirjotella kun huomaan että on kiinnostusta asiaan!

      Poista