Elämän keskiössä

Kehittyminen jatkuu. Parasta kaikessa: Mulla on kavereita!! Ei niitä oo aiemmin ollu. Jaksan tehä samana päivänä tiskaamisen lisäksi muutakin. Käyn salilla. Oon ylipäätään positiivinen, luovakin vähän. Jaksan siis vähän kirjoittaa. Mulla on pääasiassa hyvä olla. Oon löytäny elämästä asioita, joista pidän. Oon päässy mua kuluttavista ihmissuhteista eroon (exä). Oon aktiivinen tekemään aloitteita ihmissuhteissa. Oon varmempi itsestäni kuin ennen. Tunnen oloni ihan kauniiksi. Pukeudun naisellisemmin, jaksan peseytyä ja laittaa itseäni. Osaan käyttää rahaa fiksusti. Jaksan laittaa itselleni ruokaa ja pitää kodista huolta, joten kuten. Samoin kissastanikin kohtalaisesti. Pidän musiikista. Kavereista. Aktiivisuudesta. Salilla käymisestä. Juhlimisesta. Herkuista. Mutta niitäkään ei tarvii enää vetää järjettömiä määriä! Kaipaisin ihanaa miestä vierelle... Tunnen vahvoja tunteita. Itken melko paljon, mutta en sentään joka päivä. Mut mulla on kuitenkin tunteet jäljellä lääkkeistä huolimatta! I love myself!

 

 Tuntuu, että tällä hetkellä tärkeimpiä arvoja mulle on VAPAUS & ILO.

Koitan selvittää itselleni rauhassa, millaisen miehen haluan. Oon käyny paljon treffeillä, musta ollaan kiinnostuttu useissa tapauksissa, mutta mä en itse oo ollu kiinnostunu kenestäkään enää ekojen treffejen jälkeen.

Päivän ominaisuus miehessä: Se, että oisin hänen kanssaan yhä vapaa. Oltaisiin yhdessä vapaita tekemään mitä haluamme.

Päivä kerrallaan

Itken joka päivä monta kertaa. Narsistinen exä kummittelee mielessä. Hänestä ei ole muutamaan päivään kuulunut mitään, mutta silti ahdistaa. Tai ehkä juuri siksi. Hän on onnistunut saamaan mut hyvin riippuvaiseks itsestään. Onneksi saa itkeä. Saatan purskahtaa itkun missä ja milloin vain, esimerkiks kävellessäni yksin kaupungilla.

Siitä huolimatta, että itken nykyisin paljon, koen olevani onnellisempi kuin pitkään aikaan. Mulla on asiat kunnossa. Suurin tekijä tähän tyytyväiseen fiilikseen on se, että olen oppinut hallitsemaan arkeani. Enää eivät tiskit homehdu altaaseen tai rahat lopu puolessa välissä kuuta. Unirytmi on joten kuten kohdallaan. Koulu on reilassa, kirjoitukset on ohi! Vielä muutama kurssi, sitten on neljän vuoden uurastus päätöksessä. Stressi on ollut valtavaa, mikä on myös tuottanut tulosta. Sain neljä lukiokurssia suoritettua viikonlopun aikana. En ehtinyt nukkua juuri ollenkaan, tein töitä vuorokauden ympäri. Saan olla ylpeä itsestäni.

Oon alkanut liikkua pitkästä aikaa. Käyn salilla ja jumpissa. Onneksi sossu avustaa raha-asioissa. On tapahtunut suuri muutos verrattuna parin kuukauden takaiseen elämään. Silloin vietin kaiken aikani kotona. Kaupassa käyminenkin tuntui suurelta tapahtumalta, ja sitä odotin monta päivää etukäteen. Nykyään käyn joka päivä, poikkeuksia lukuunottamatta, ulkona. Näen kaveria tai käyn salilla. Tai pyörin kaupungilla muuten vain. Nyt ei ole enää pajon aikaa murehtimiselle. Pääni räjähtäisi, ellen olisi kehitellyt itselleni tekemistä. Onneksi huomenna on ohjelmaa heti aamusta alkaen.

Päätin juuri, että tänä iltana en anna sen narsistisen p*skiaisen vaikuttaa muhun enää näin.

Katkeruudesta

Lestadiolaisuuden vaikutukset tulee varmasti aina säilymään mussa jollain tasolla. En ehkä osaa eritellä aivan että mikä liittyy lestadiolaisuuteen ja mikä kaikkeen muuhun elämiseen. Toisiinsa ne kuitenkin liittyvät. Mieleni on aika sekava, mutta yritän kirjoittaa niin, että pysytte jotenkin kärryillä ajatuksenjuoksustani.



Kotona en oo varhaislapsuuden jälkeen enää saanut tarpeeksi huomiota, koska syrjäänvetäytyvänä luonteena en oo sitä itse osannut hakea. Lapsena olin kyllä ihan onnellinen, ja hyviä muistoja on. Nuoruusaikana se helvetti alkoi, enkä muista siitä ajasta mitään muuta positiivista kuin rakkaan koirani. Kukaan ei tiennyt, että mua kiusattiin yläasteella. En halunnut siitä myöskään itse kertoa, koska koin, että kiusaaminen oli aiheellista. Mua kiusattiin mm. yksinäisyyden ja tyylittömän pukeutumisen takia. Muiden sisarusteni koulunkäynnistä vanhempani olivat paremmin tietoisia, ja äiti puuttuikin kiusaamiseen aina heti. Isoa perhettä voisin verrata johonkin eläinlaumaan; vahvimmat selviää ja heikommat jää syrjään. Jopa ruuasta piti taistella, olla ajoissa että sitä riitti itselle. Vanhemmat ei huolehtineet, että mulla oli tarpeeks sopivia vaatteita. Piti itse osata vaatia vaikka uusia talvikenkiä. Sitä en kuitenkaan osannut, ja jäin kauan paitsi niistä. Nuoremmalta siskoltani oon oppinut, että ansaitsen vaatia tiettyjä asioita.

 
Olisin myös tarvinnut kannustusta ja rohkaisua; sitä, että joku sanoo että olen hyvä näin. Sitä ei kukaan ollut sanomassa. Yläasteella olin ihan yksin, just silloin kun nuoren itsetunto kehittyy. Siitä on jäänyt vahvana seurauksena erittäin huono itsetunto. Olisin arkana tyttönä tarvinnut läheisen perheen ympärilleni. Uskon ja tiedän, että vanhempani ovat parhaansa tehneet, mutta silti olen katkera. Tästä katkeruudesta haluan päästä eroon.
 


Oon jutellu äidin kanssa viimeisen vuoden sisällä näistä asioista. Kaikkea en ole uskaltanut sille sanoa vieläkään, ja ehkä se on toisaalta parempi. Äiti loukkaantuu tosi herkästi jos arvostelen jollain tapaa sen kasvatuskeinoja tai vaikka ruoka-asioita. Oonkin kokenut, että äiti elää muiden lestadioilaisten tapaan laput silmillä, eikä näe aina todellisuutta. Ei edes halua nähdä, se on vastoin uskoa.

Nykyään mulla on tukihenkilö, jota tapaan säännöllisesti. Lisäks oon käyny tiiviissä psykoterapiassa yli vuoden, ainakin toinen vuosi on vielä edessä. Nää aikuiset ihmiset on ollu mulle korvaamattoman tärkeitä. Niiden avulla oon oppinut, että oon kaunis, ihana, mukava, seksikäs nuori nainen, jolla on oikeuksia. Tätä kirjottaessani meinaa itku tulla, niin kiitollinen olen saamastani tuesta.